lauantai 13. elokuuta 2016

Liian pitkä kiitorata


Mä olen aina ollut mestari valmistautumaan. Opiskelen, kuuntelen, luen, harjoittelen loputtomasti. Harjoittelu ja opiskelu on aina hyvä, mutta kun on kyse luovasta toiminnasta, vain tekeminen tuottaa tuloksia. Mä koen usein olevani kuin lentokone, joka kiihdyttää ja kiihdyttää kiitoradalla nousematta koskaan ilmaan. Tarpeeksi pitkään kuin aikoo aloittamatta, alkaa väkisinkin menettää itsekunnioitustaan.

Veikkaan, etten ole ainoa, joka sekoittaa harjoittelun tekemiseen. Laulutreeni on hyväksi, mutta se ei ole sama asia kuin laulaminen yleisölle. Päivittäisten havaintojen kirjaaminen harjoituksenomaisesti päiväkirjaan ei ole sama kuin uuden biisi-idean työstäminen, eikä tänne blogiin kirjoittaminen suoranaisesti edistä uuden musiikin syntymistä. Jotta mä voin olla muusikko, mun täytyy tehdä musiikkia. Ei ainoastaan valmistautua ja valmistautua ja valmistautua...

Kukaan muusikko tai muu luovan alan (tai minkään alan) ammattilainen ei ole ollut valmis aloittaessaan. Kaikkien on uskallettava aloittaa ennen kuin kokevat olevansa valmiita. Siinä tehdessä sitä sitten kasvetaan. Jos haluaa lentää, on noustava kiitoradalta taivaalle, vaikka riskit ilmassa ovat eittämättä suuremmat kuin maan pinnalla.

Päätin alkuviikosta, että tunti biisinkirjoitusta ja 30 minuuttia laulutreeniä on mun jokapäiväinen tavoitteeni. Ja kappas, tällä viikolla olen kirjoittanut kaksi biisiä. :)




Lentämisen iloa,
Sini







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti