Viilaten ja höyläten huippukuntoon

Mä valotan tänään vähän eilisaamuista kirjoitustani. Tosiaan, kuten mainitsin, aloin urautua terveystottumusteni kanssa rutiineihin, jotka eivät olleet aivan niin terveellisiä kuin toivoa voisi. Toisin sanoen, en tehnyt niinkuin opetan ja oli alkanut laiskottaa.

Muutosta suunnitellessani mulla on aina kaksi tärkeää kysymystä: MIKSI ja MITEN. Jos personal training hommia tehdään, niin ensimmäiseen kysymykseen täytyy asiakkaan vastata itse ja jälkimmäisessä autan minä. Toki motivaatiovalmennukseen erikoistuneena mä autan myös miksi-kysymysten kanssa painimisessa, mutta en voi valmiiksi pureskeltuna syöttää kenellekään syitä laihduttaa tai parantaa kestävyyskuntoa. Syiden täytyy olla itselle aidosti merkityksellisiä ja tärkeitä.

MIKSI?

Palatakseni omaan ryhtiliikkeeseeni... Miksi mä nyt haluan muutosta? Mihin olen nykyhetkessä tyytymätön, entä millainen olisi unelmatilanne? Miltä musta tuntuisi? Millaiseksi kokisin oloni fyysisesti? Entä henkisesti? Miltä musta tuntuisi herätä uuteen päivään? Millaisia asioita tekisin? 

Mä aloin tuntea oloni nuutuneeksi ja väsyneeksi. En ollut oikein oma itseni. Pää leijaili jossain irrallaan fyysisestä kehosta. Selkä oli kipeä, vatsa turvonnut ja silmäluomia painoi herätessä enemmän kuin tavallisesti. 

Keho ja mieli ovat tiukasti yhtä. Syksyn pimetessä haluan virkistää ajatteluani, tuntea oloni taas innostuneeksi ja voida paremmin, joten käännyn kehoni puoleen ja kysyn, mitä se tarvisee, jotta tämä olisi mahdollista. Lisäksi, kroppani on parin viime viikon aikana prakaillut ja olen sairastellut flunssaa ensimmäistä kertaa vuoteen. Sairastumisen myötä havahduin miettimään voisiko sille olla jotain syytä, joka liittyy paitsi kehooni myös mieleeni. Elämänmuutosten tuottaman stressin vaikutus on varmasti kiistämätön. Sen lisäksi olen viettänyt aikaa tilanteissa, joissa olen todellakin halunnut puhua suuni puhtaaksi, mutta en ole vaan pystynyt... En ole kai uskaltanut. On aika kuvaavaa, että tällaisten tilanteiden jälkeen sairastun kurkunpääntulehdukseen, joka vie ääneni kokonaan. 

Eilen aamulla alkoi tuntua, että nyt olisi aika tehdä asioille jotain. Niinpä muotoilin aika simppelin suunnitelman.

MITEN?

Mun personal training tyyliini ei kuulu mitkään ruoskan iskujen höystämät ryhtiliikkeet, joista on sitten parin viikon sinnittelyn jälkeen taas kiva repsahtaa entisiin tottumuksiin. Aloitan siis muutamasta hyvin yksinkertaisesta muutoksesta ja etenen asteittain. Aukikirjoitettuna suunnitelmani on suunnilleen seuraavanlainen:

1) Proteiinirikas aamupala. Ei aina puuroa. :D

2) SÄÄNNÖLLINEN ATERIARYTMI (tämä on ehkä ravintopuolella mulle tärkein, jos tämä toteutuu kaikki muukin toteutuu)

3) Hyvä nesteytys (vettä höystettynä hippusella raffinoimatonta merisuolaa ja luomusitruunan mehua) 

4) Riittävästi unta (vähintään 7 tuntia yössä)

5) Vähemmän telkkaria ja ruutuaikaa (blogia ei vissiin lasketa)

6) Enemmän omia treenejä (mutta vasta kun olen terve)

7) Rentoutumista ja ajanviettoa rakkaiden ihmisten kanssa

MISSÄ MENNÄÄN?

Eilen tunsin oloni pitkästä aikaa varsin aikaansaavaksi ja pirteäksi. Työt rullasivat keskeytyksettä pitkiä pätkiä, muistin syödä välipalaa (luomurahka, avocadon puolikas ja muutama viinirypäle) ja illallisella kokeilin uutta omasta hatusta repäistyä reseptiä ja tein ihanaa keittoa paprikoista, tomaatista, munakoisosta, sipulista, chilistä ja vuohenjuustosta. Illalla rentouduin lukemalla kirjaa ja katsomalla Naurun tasapainoa mieheni kanssa. Nyt kun tämä kurkunpääntulehdus vielä irrottaisi otteensa ja uskaltaisin alkaa treenailemaan, niin elämä olisi yhtä auvoa. 

Torstai on toivoa täynnä! 

-Sini

Kulminoituu kaurapuuroon

Mä olen päästänyt itseni menemään. Olen ajatellut, että tänään voi ihan hyvin syödä pullaa ja tomaattijuustocalzonen Ikea-reissulla. Sehän on sitäpaitsi luomua, eli ihan hyvä valinta.

Ensin reissasin (rankkaa, vaatii namia), sitten sairastuin flunssaan (rankkaa, vaatii namia) ja eilen kävin revityttämässä viisauden hampaan (fobia, äärimmäisen rankkaa, vaatii jäätelöä ja calzonen ja kymmenen hapankorppua minilättalla). 

Tänään heräsin oikeana kuvatuksena. Poski turvoksissa ja silmäpussit leuan kieppeillä. Ensi ajatukseni oli, että nyt kyllä perskele ryhtiä nainen! Toinen ajatukseni oli, että mitä jos rikkoisin rutiinia ja tekisin itselleni hyvää. 

Jälkimmäinen ajatus kuulosti hyvältä. Tartuin sauvasekoittimeen ja käänsin itselleni aamusmoothien, johon tuli seuraavia aineksia:

- 1/2 banaani

- 150g mustaherukoita

- vajaa 1dl heraa

- vettä, vähäsen

- 1 tl macaa

- 1 rkl Cocovin marjaisa-mixiä (sis. raakakaakaota, noms)

- 1 tl viherjauhetta

Esillepano ei todellakaan ollut kuin kuvassa, mutta fiilis oli freesi. Smoothie aamulla on pieni askel muille hipsterterveyshörhöille, mutta suuri askel minulle. Hiilarikoukkuni ja muutoshaluttomuuteni nimittäin kulminoituu kaurapuuroon. Mun tekee joka siunatun aamu mieli kaurapuuroa niin paljon, etten oikein voi edes kuvitella syöväni mitään muuta herättyäni. Tänään syön ja maistuu kuulkaa ihan hyvältä. Vaikka toki olisin uskottavuuteni nimissä voinut lisätä vähän lehtikaalia joukkoon.

Olisiko tämä uuden alku? Jaksaisinkohan raportoida tänne, millainen fiilis mulla on, jos käyn tosissani nyt tekemään tätä hyvän mielen "ryhtiliikettä" ja yritän syödä ja liikkua itseni mukavaksi, energiseksi ja innostuneeksi? 

Kokeilen.

Pus,

Sini

Laskelmoimaton paluu

Blogi vaipui jälleen hiljaiseloon, kun siirryin suunnitelmasta A suunnitelmaan B ja sieltä vielä suunnitelmaan C. Minulle tarjoutui nimittäin työmahdollisuus markkinointiin ja brändeihin erikoistuneessa tutkimustoimistossa, josta en voinut kieltäytyä. Kolme viikkoa olen nyt opetellut uutta työtäni, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja innostavalta! Myös musiikkikuviot ovat edenneet ja vaativat enenevissä määrin huomiotani. Uusien tuulien myötä olen joutunut taas luopumaan paljosta. Kaappia ei voi täyttää uudella heittämättä jotain vanhaa pois. Jos mitään ei poista, alkaa kaapin ovi rakoilla ja hyllyt pursuilla.

Mä päätin heittää blogin hyllyltä. Sen myötä heitin kuitenkin vahingossa jotain mitä en olisi halunnut heittää... En osaa sanoittaa sitä ehkä oikein, mutta pitäessäni taukoa blogikirjoittelusta olin vähän vähemmän läsnä. Sen sijaan, että olisin kirjoitellut tänne, saatoin lauantaiaamuna istua kaksi tuntia koneella selaillen vuoroin facebookia, lilya, fitfashionia ja hesarin nettisivuja (tämä siis tapahtui eilen, jotta jotain aikaperspektiiviä). Katsoin jopa muutaman jakson Sinkkulaivaa ja aamuisin Beverly Hillsin täydellisiä naisia. Yes, I said it. And did it. Jessus, mitä järkeä? Siinä missä blogin kautta mä reflektoin omaa arkeani, argumentoin, pohdin, ihmettelen ja otan kantaa, tilalle tuntuu tulleen passiivista vastaanottamista...

Uusien kuvioiden myötä ajattelin, että tämä blogi vie liikaa aikaa, eikä se ehkä olekaan sen arvoista? Ajattelin, että blogin tärkein tehtävä olisi toimia bisneskäyntikorttina personal training kuvioilleni. Yritin miettiä kirjoittelun aiheita sen perusteella, mistä potentiaaliset asiakkaat voisivat olla kiinnostuneita. Ehkä se meni vähän yliyrittämiseksi tai suorittamiseksi? Ehkä mä laskelmoin liikaa? Ehkä mun pitäisi vaan kirjoitella silloin, kun se tuntuu hyvältä ja sellaisista asioista, joista mua huvittaa kirjoittaa?

Ajattelin nyt siis kirjoittaa vähän. Paitsi teidän mahdollisten lukijoiden, niin myös itseni takia. En tiedä kuinka aktiivinen viitsin olla, jaksanko räpsiä kuvia, joilla värittää blogiani, kuinka pitkiä pätkiä ehdin raapustaa, kuinka viimeisteltyä ulosantini on ja tuleeko välillä kirjoitteluun pitkiäkin taukoja, mutta en pyytele niitä sen kummemmin anteeksi. Totean vain, että tässä olisi tällainen laskelmoimaton paluu. Kirjoittaminen tuntuu taas hyvältä.

Pus,
Sini