Laskelmoimaton paluu

Blogi vaipui jälleen hiljaiseloon, kun siirryin suunnitelmasta A suunnitelmaan B ja sieltä vielä suunnitelmaan C. Minulle tarjoutui nimittäin työmahdollisuus markkinointiin ja brändeihin erikoistuneessa tutkimustoimistossa, josta en voinut kieltäytyä. Kolme viikkoa olen nyt opetellut uutta työtäni, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja innostavalta! Myös musiikkikuviot ovat edenneet ja vaativat enenevissä määrin huomiotani. Uusien tuulien myötä olen joutunut taas luopumaan paljosta. Kaappia ei voi täyttää uudella heittämättä jotain vanhaa pois. Jos mitään ei poista, alkaa kaapin ovi rakoilla ja hyllyt pursuilla.

Mä päätin heittää blogin hyllyltä. Sen myötä heitin kuitenkin vahingossa jotain mitä en olisi halunnut heittää... En osaa sanoittaa sitä ehkä oikein, mutta pitäessäni taukoa blogikirjoittelusta olin vähän vähemmän läsnä. Sen sijaan, että olisin kirjoitellut tänne, saatoin lauantaiaamuna istua kaksi tuntia koneella selaillen vuoroin facebookia, lilya, fitfashionia ja hesarin nettisivuja (tämä siis tapahtui eilen, jotta jotain aikaperspektiiviä). Katsoin jopa muutaman jakson Sinkkulaivaa ja aamuisin Beverly Hillsin täydellisiä naisia. Yes, I said it. And did it. Jessus, mitä järkeä? Siinä missä blogin kautta mä reflektoin omaa arkeani, argumentoin, pohdin, ihmettelen ja otan kantaa, tilalle tuntuu tulleen passiivista vastaanottamista...

Uusien kuvioiden myötä ajattelin, että tämä blogi vie liikaa aikaa, eikä se ehkä olekaan sen arvoista? Ajattelin, että blogin tärkein tehtävä olisi toimia bisneskäyntikorttina personal training kuvioilleni. Yritin miettiä kirjoittelun aiheita sen perusteella, mistä potentiaaliset asiakkaat voisivat olla kiinnostuneita. Ehkä se meni vähän yliyrittämiseksi tai suorittamiseksi? Ehkä mä laskelmoin liikaa? Ehkä mun pitäisi vaan kirjoitella silloin, kun se tuntuu hyvältä ja sellaisista asioista, joista mua huvittaa kirjoittaa?

Ajattelin nyt siis kirjoittaa vähän. Paitsi teidän mahdollisten lukijoiden, niin myös itseni takia. En tiedä kuinka aktiivinen viitsin olla, jaksanko räpsiä kuvia, joilla värittää blogiani, kuinka pitkiä pätkiä ehdin raapustaa, kuinka viimeisteltyä ulosantini on ja tuleeko välillä kirjoitteluun pitkiäkin taukoja, mutta en pyytele niitä sen kummemmin anteeksi. Totean vain, että tässä olisi tällainen laskelmoimaton paluu. Kirjoittaminen tuntuu taas hyvältä.

Pus,
Sini